Siirry suoraan sisältöön

yritysjohtaminen

Henkilöstö on voimavara – hyvinvoiva henkilöstö tekee tulosta nopeammin ja paremmin

    Jokainen yritys varmasti allekirjoittaa otsikon tekstin ja pyrkii sitä kohti. Lähtökohtaisesti yritystoiminnan ydin on tehdä tulosta omistajilleen. Tuloksenteon takana on useimmiten ihminen tai joukko ihmisiä tiimissä, yksikössä tai muussa mitattavassa määreessä. Kun henkilöstö voi hyvin ja sitä johdetaan hyvin, mahdollisuudet tuloksentekoon paranevat.

    Lue lisää »Henkilöstö on voimavara – hyvinvoiva henkilöstö tekee tulosta nopeammin ja paremmin

    Miksi hallitustyöskentely kannattaa myös pienessä yrityksessä?

      Yrityksen kasvaessa kontaktipinta markkinoihin, asiakkaisiin, yhteistyökumppaneihin ja ylipäätään yhteiskuntaan kasvaa. Omistajan ja johdon resurssit eivät tällöin välttämättä yksin riitä johtamaan yritystä ja organisaatiota ja samalla ottamaan huomioon ympärillä tapahtuvan muutoksen. Yksi keino korjata tilannetta ja tukea johtoa ja omistajaa on perustaa yritykselle osaava hallitus. Lisäksi hallituksen tarve lisääntyy murrosvaiheissa esimerkiksi sukupolven vaihdoksen aikana tai kun yritykselle palkataan ulkopuolinen toimitusjohtaja.

      Lue lisää »Miksi hallitustyöskentely kannattaa myös pienessä yrityksessä?

      6 väitettä johtajuudesta

        Niinkuin minä sen näen

        Yli 40-vuotisen työurani ajalle, niin suomalaisissa kuin kansainvälisissäkin yrityksissä, mahtuu monia hyviä esihenkilöitä ja johtajia, joilta olen omaksunut tiedostaen tai tiedostamattani hyviä oppeja ja sopeuttanut ne sitten omaan arvomaailmaani. Ei ehkä voi sanoa, että olisin imenyt vain parhaat opit. Niin se harvoin menee, että voisi poimia vain parhaat käytännöt. Tuntemiltani johtajilta olen joka tapauksessa omaksunut asioita ja näin rakentanut oman tyylini johtaa niin asioita kuin ihmisiäkin. Tässä kirjoituksessa kerron siitä, mikä minun mielestäni tekee hyvän johtajan.

        Lue lisää »6 väitettä johtajuudesta

        In House -valmentaja uudistumisen katalyyttinä

          Miten osaan johtaa tiimini tavoitteisiin? Olenko tarpeeksi hyvä johtaja? Miten järjestän työni niin, että ehdin tehdä kaiken tarpeellisen työpäivän aikana? Muutos pelottaa, kuka auttaisi pohtimaan uhkia ja mahdollisuuksia? Kotona on vähän vaikeaa, miten järjestän elämäni niin, että jaksan olla tehokas töissä? Miten auttaisin alaisiani olemaan parhaita versioita itsestään?

          Mikä ylläolevista pohdinnoista kuulostaa tutulta?

          Lue lisää »In House -valmentaja uudistumisen katalyyttinä

          Miten selvitä eristyksestä työtehokkuuden kärsimättä? – Vinkit esihenkilölle

            Kuten todettua jo monta kertaa, monessa eri paikassa, elämme poikkeuksellisia aikoja. Jotkut meistä ovat tottuneet tekemään töitä poissa toimistolta eikä se, että heidät on pakotettu siihen, hetkauta suuntaan tai toiseen. Usealle ihmiselle ja organisaatiolle tämä on kuitenkin uusi tilanne ja vaatii uusien rutiinien ja taitojen opettelua. Myös esihenkilölle tiimin etäjohtaminen tarkoittaa uudenlaista asennoitumista esihenkilötyöhön.

            Lue lisää »Miten selvitä eristyksestä työtehokkuuden kärsimättä? – Vinkit esihenkilölle