Siirry suoraan sisältöön

Referenssit – Järvenpään Lähiapteekki

BBI sai olla mukana Järvenpään Lähiapteekin strategiatyössä, jossa määriteltiin apteekin arvot, missio, visio, kulttuuri ja strategia. Apteekkari Teemu Kivijärvi kertoo videolla, että idea ulkopuolisesta avusta apteekin strategiatyöhön lähti liikkeelle lisäosaamisen tarpeesta ja halusta saada apteekin ulkopuolinen toimija tuomaan erilaista perspektiiviä liiketoimintaan.

”Strategiatyö toteutettiin työpajoilla, joihin osallistui koko organisaatio. BBI:n rooliin kuului muun muassa ennakkomateriaalien toimitus, aikataulusta huolehtiminen, fasilitointi, ohjaus ja työtehtävien jakaminen. BBI myös huolehti tulosten kirjaamisesta ja yhteenvedoista. Nämä toimivat aina perustana seuraaville työpajoille. Konkreettisesti koko projektista käteen jäi ”huoneentaulu”, jossa apteekin arvot, missio, visio, strategia ja kulttuuri ovat nähtävillä.”

”BBI sai luotua yhteisen keskustelun, johon kaikki osallistuivat ja avoimen ilmapiirin. Projektissa positiivisinta olikin yhdessä tekemisen meininki ja osallistujien innokkuus”. Projektin etenemistä Teemu kuvaa tehokkaaksi: ”Saimme hyvin tiivistetyssä aikataulussa projektin vietyä läpi”.

Apteekkari kiteyttää projektin siihen, että strategiatyön ei tarvitse olla vaivalloista ja aikaavievää! Katso alla oleva video!

Tutustu apteekkiin