Sami M. Tolonen

Management Consultant

Samilla on kokemusta toimitus- ja talousjohtajana kasvuyhtiössä, jossa hän kokonaisvaltaisesti kehitti liiketoimintaa ja organisaatiota. Tutuksi tulivat mm. strategian kirkastaminen, markkinaselvitykset, toiminnan tehostaminen, liikevaihdon kasvattaminen, tiedolla johtamisen kehittäminen ja talousfunktion rakentaminen.

Uransa alussa Sami rakensi vankan talousosaamisen tilintarkastustoimeksiantojen parissa, jossa erikokoiset asiakkaat toimivat laajalla skaalalla monenlaisilla toimialasektoreilla, rakenteilla ja omistuspohjilla. Lisäksi hän oli mukana yritysjärjestelyissä osto- ja myyntipuolen DD-selvityksissä. Sami on myös läpäissyt arvostetun HT-tilintarkastajatutkinnon. Lisäksi hän on työskennellyt yhtiön sisäisellä talousosastolla eri tehtävissä, jossa tutuksi tulivat mm. johdon ja hallituksen raportointimallien kehittäminen sekä ennustemallit ja laskelmat päätöksenteon tueksi.

BBI:llä Sami toimii talousjohtamisen konsulttina ja pyrkii aina tuottamaan asiakkailleen korkeaa, konkreettista lisäarvoa.

Vapaa-ajalla Sami urheilee monipuolisesti mm. painojen nostelun, kamppailulajien ja golfin parissa. Kotona Samin löytää usein hyvä kirja kädessä tai kokkaillen, ja lomat hän viettää yleensä Suomen rajojen ulkopuolella hakemassa perspektiiviä ja uusia kokemuksia.

Samin yhteystiedot:

tel: 050 536 9668
email: sami.tolonen@bbi.fi